HEVOSTA OSTAMASSA

Aloitin hevosen etsimisen kesällä 2014. Hevonen ei olisi suinkaan ensimmäiseni, eikä se tulisi olemaan myöskään ainoa. Sen oli määrä olla se käyttökuntoinen tuon jännevammaansa potevan ja vielä kuukausimääriä kävelevän rinnalla. Ja kukaties se ainoa, jos huonoennusteinen jännevamma ei paranisikaan.

Mutta kuinkas kävikään? Arvata saattaa, että jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, ei tätäkään blogia olisi koskaan synnytetty. Ketäpä nyt taidoiltaan korkeintaan keskinkertaisen tädin toilaukset hevosen selässä kiinnostaisivat. Niinpä, ei ketään. Ja saattaa olla, ettei tämäkään case herätä sen kummempaa mielenkiintoa, mutta blogin pitämisen motiivit ovatkin syvemmällä eivätkä pelkästään epäitsekkäitä luonteeltaan. Ja toki kannattaa muistaa, että se mitä tässä kerrotaan, on vain toisen osapuolen näkemys asioista. Toisekseen blogi ei ole lähellekään reaaliaikainen ihan käytännön syistä. Ehkäpä joku saattaa jotain tästä saada itselleenkin ja jopa oppia näistä virheistä, ettei kaikkea tarvitse itse kokeilla. Mutta mikään hevoskaupan opas tämä ei todellakaan ole. 

Hevosta siis aloin etsiä jo kesällä, ei mitään "elämäni hevosta" tai liitokaviota vaan perusrehellinen 5-10-vuotias ruuna tai tamma olisi hyvin käynyt, koulutustaso tietysti ikään suhteutettuna. Siis sellainen, että edes auttava perusratsastus taipuisi, myöhemmin ehkä jonkinlainen kisailukin.  Viime ajat tämän harrastuksen parissa kun nyt olivat muutenkin menneet enemmän maassa kuin satulassa. Tosin nyt puolen vuotta lähestulkoon pelkästään kävelykoneen virkaa toimittaneena, voisin uskoa tuonkin toiveen olevan kohta jo mennen talven lumia. 

Kohtuullisen harvalukuisesta tarjokkaiden joukosta seuloutui 7-vuotias ori, joka tosin osaamistasoltaan vastasi lähinnä 5-vuotiasta  ja oli "väärää" sukupuoltakin. Koeratsastus ei kovin pitkällinen prosessi ollut johtuen vaatimattomasta koulutustasosta. Askellajit nyt tuntuivat sujuvan, mutta taipuminen ja väistäminen tuntui olevan hakusessa. Myös suu oli hieman levoton. Molemmat havainnot näin jälkikäteen ajateltuna olivat merkityksellisiä, joskaan eivät yksiselitteisiä. Muuten hevonen kyllä työskenteli kiltisti, ei protestoinut, vaikkei osannut tai ymmärtänyt, eikä häiriintynyt selässä heiluvasta olennosta.
Kyselin hevosesta tuttavalta, joka sitä oli ratsastanut puolitoista vuotta aiemmin.
Koulutuksellisesti ei noista päivistä ollut juuri edistymistä tapahtunut. Lisäksi selvisi, että hevonen oli ollut melkolailla tuupattava tuolloin. Koeratsastuksessa elokuun alun helteessä se ei kuitenkaan aivan tahmatassu ollut. Toki toisen hidas saattaa olla toisen yliherkkä, mutta ei tämä kuitenkaan mikään täi tervassa ollut - ei sittenkään, jos sitä vaikka vertasi kertaluokkaa reaktiivisempaan toipilaaseeni.
Toki osaamistasoiltaan vaatimattoman 7-vuotiaan vielä hyvinkin kouluttaa. Jos ei itse niin aina voi ostaa ammattilaisen tekemään sen.  Mutta oikeastaan olisi pitänyt tarkemmin miettiä, miksi hevonen ei osannut enempää tuohon ikään mennessä. Siinä tuli ensimmäinen virhe.
Sukupuoli nyt oli vain hidaste. Oriistahan saa ruunan käden käänteessä, jos oria ei halua pitää. Oria en ollut ostamassa, joten kaupankäyntiä helpotti kummasti myyjän tarjous ruunata hevonen.

Asiasta päästiin sopuun ja hevonen päätettiin ruunata, mikäli se läpäisisi ostotarkastuksen. Itse tulin hyväksyneeksi tässä vaiheessa hevosen suhteellisen korkean hinnan osaamistasoonsa nähden, mutta oletuksella, että se on jokseenkin terve. Suomennettuna siinä ei siis tulisi olla käyttöä haittaavia vikoja. Myös myyjä varsin hyvin tiesi, millaiseen käyttöön olin hevosta hankkimassa mukaan lukien sen tiedon, että mukana kuviossa oli jo yksi ratsastuskelvoton pitkäaikainen toipilas.
Eli seuraavaksi ostotarkastukseen.

Näillä alkueväillä saatiin keitettyä kokoon jatkossa seuraava tarina, jonka loppuratkaisu on tätä kirjoitettaessa vielä hämärän peitossa.